Tanelilla on tänään synttärit, ja sen kunniaksi syötiin maksalaatikkoa nakkimakkaroilla höystettynä. Hyvää oli!

Launtaina korkattiin myös Tanelin tokoura möllitokon merkeissä. Tuloksena 160p ja luokan kakkosia, 0 otettiin odotetusti pysähtymisestä seuraamisen yhteydessä. Pääsiäisenä mennään sitten ihan oikeisiin kisoihin!

Käytiin lenkillä kameran kanssa 24.10. ja jopa nyt sain kuvat nettiin!

Tokosta Hilma jäi tauolle näiden treenien jälkeen:

Tänään maha näyttää tältä:

Ainakin 4 sikiötä bongattu, ehkä 6 tai enemmänkin :-) Kuvassa näkyy vaan 3, mutta parhaimmillaan kerralla nähtiin 4.

Tyrkyllä siis videoita, kehnolaatuisia tosin.

Eka video on tämän päivän luistelulenkiltä, kesto 02:37. Kuvassa lähinnä Taneli ja Hilma vetämässä, ei niinkään itse luistelija...

Luistelua 15.03.2009

Toisella videolla Hilman ja Tyynen älyvapaata riekuntaa, Taneli tarkkailee tilannetta 5-vuotiaan arvolle sopivasti sivummalta. Kesto 03:28.

Tyyne & Hilma sohvalla 24.01.2009

Jos kirjoittaa yhtenä päivänä blogiinsa 3 kertaa, voiko sitten olla 3 viikkoa kirjoittamatta hyvällä omalla tunnolla?

Käytiin kavereiden kanssa lenkillä pitkästä aikaa. Jäälle oli ilmestynyt läjäpäin pilkkijöitä.

Eilen leikittiin kissalla. Pörinä oli valtava:

Joulukuussa käytiin Hilman kanssa valmistautumassa lasten vedätykseen. Simpekillä on loistava kelkkakavalkaadi, ja hyvät opastajat lajin saloihin, kiitos lainasta ja opastuksesta! Tulemme vetämään niitä pikkupikkulapsiakin koko pinserin voimin parin viikon päästä :-)

Uudenvuodenaattona käytiin taas perinteisellä koirien väsytyksellä päiväsaikaan. Vieno ja Tiina olivat ostaneet uuden potkurin, ja sitä testailtiinkin sitten urakalla!

Ensimmäiseksi laitan itsestäni idioottiriemukauhukuvan, ehkäpä sitten muut kuviin joutuneet eivät pahastu kuviensa julkaisusta (poistan ihmisnaamakuvat heti kun joku pyytää, anteeksi kun en etukäteen kysynyt lupaa..)

Kevyempi kyytiläinen ja oma ihminen huutamassa hoputtajana tuotti parhaat vauhdit:

Guri oli kaikkein kuvauksellisin, ja antoi myös kovimmat kyydit:

Vieno veti myös vaivattomasti, tietysti, kun oma kelkka oli ja kaikkee:

Ja Pepiltä ei taaskaan puuttunut intoa! Sivukuvia oli lähes mahdoton ottaa, kun kaikki liike suuntautui kohti kuvaajan pussailua...

Fina veti kelkkailijaa myös, mutta tarmoa ei ollut ihan niin paljon kuin muissa juhdissa. Fina on mielestään varmaan niin fiini, että juoksentelut voi hoitaa ilman salamatkustajiakin :-)

Välillä sitten rallateltiin ilman kelkkaa ja valjaita. Tyyne antoi mielestään turpiin Gurille, ja Hilma ihan oikeasti ja vahingossa Pepille. Kuvista verisimmät sensuroitu, ja loput jäi ottamatta kun se akku vaihteeksi oli lataamatta.

Iso Kiitos kamuille väsytyksestä! Rocky-hoffi osallistui kemuihin myös, mutta vasta siinä vaiheessa kun kamerasta oli jo akku loppunut. Vuoden vaihde meni hyvin paukkuja 5 km päässä tapahtumapaikoilta kuunnellen, pellolla jänisten jäljillä juosten ja papanoita popsien.

Edit 4.1.2009: Suttasin sittenkin ihmisten naamat, ettei kukaan kuvattu pahastuisi. Nyt meno vasta päättömältä näyttääkin!

Peppi kyseli Tyynen hampaan perään, ja nyt kun uusi irtosi niin ajattelinpa esitellä kokoelmani:

Vasemmalla Tanelin kaksi kulmuria, joista toinen on kuivuessaan haljennut. Toisena vasemmalta Kertun kaksi kulmuria ja yksi välihammas. Isoin kokoelma sisältää Hilman kaikki neljä kulmuria, ja kolme välihammasta. Laitimmaisena oikealla Tyynen etuhammas. Ylimmäisenä on Väinön viiksi. Kuvassa oleva kolikko ei ole peräisin hammaskeijulta. Ja kaikki hampaat on maitohampaita, eivät kuvaa varten elukoitten suista mukiloituja.

Kokoelmasta puuttuu mm. omat viisaudenhampaani, joiden en arvellut kiinnostavan bloginlukijoita (jos nyt nämäkään ketään oikeesti kiinnostaa, ehkä sitä Peppiä...)

Ette varmasti halua tietää mitä muuta olen säilönyt kaappeihini!!

Pitkästä aikaa lenkille tarttui mukaan myös kamera!

Onneks kaikkien muidenkaan kuin Hilman korvat ei oo ihan "normaalit" (Hilmalla ne sentään on pään sivuilla ;-)

Nakkien voimin lavastettu poseeraus, ja kaikkihan katsovat tietysti eri suuntiin eikä ainakaan kameraan:

Siamilaiset kaksoset:

Taneli puskassa:

Vieno puskassa:

Peppi puskassa:

Ja Hilma puskassa...tämän jälkeen neiti sai poimia ihan itse omat vattunsa:

Omin kätösin 2 vuotta sitten rakentamani kissankiipeilypuu lopultakin kelpasi kissoille pari päivää sitten! Puun vieressä olevaan oveen oli just vaihdettu tiivisteet, käyttämättömyys johtui varmaankin siitä eikä timpurin taidoistani.

Ainiin, viikko sitten kävin katsomassa tämmösiä pötkylöitä:

Luovutus on 2 viikon kuluttua :-P

Kesäkuun kaksi ekaa viikkoa olivat koko perheellä lomaa, ja ekalla viikolla suunnattiin mökkeilemään Pornaisiin. Ohjelmassa oli mm. veneilyä, joka sisälsi jonkin verran ongintaa ja virvelöintiä ja paljon Tanelin syöksyilyä veneen reunalta toiselle virvelin lipan lentosuuntien mukaan. Ihme ettei koko kääkkä pudonnut kyydistä, niin älytön oli tutina ja poukkoilu iskän kalastusta seuratessa.

Poikien keskittyessä miehekkäämpiin juttuihin ja veneen liikuttamiseen naiset rentoutuivat maisemia bongailemalla ja yleisellä tsillailulla:

"Ongi mulle iltapalaa tai syön sut!"

Välillä käytiin rannalla ja harjoiteltiin uimista. Taneli on jo uimamaisteri, mutta Hilmaa piti välillä vähän auttaa nakkien ja lelujen voimin. Kolme neljästä perheemme jäsenestä on jo heittänyt talviturkin, yksi ei uskaltanut edes yrittää!

Kävimme myös läheisellä koskella ongella ja uimaharjoituksissa. Vettä ei ollut kovinkaan paljoa, mutta virtaus oli paikoin kova, pärskeitä paljon ja kuivahtaneilla kallioilla oli Hilma-merilehmän mielestä paljon ihanaa kakanhajuista ja yhtä herkullista kuivunutta levää.

Välillä kuivateltiin kieriskelemällä kalliolla ja lähipuskissa:

Matkat koskelle ja takaisin suoritettiin hihnassa mm. puskissa väijyvien (=väijyttävien) fasaanien takia.

Eräänä iltana koskelta ongittiin peloittava affen ja jättimäinen turpa. Savossa kasvaneet perheenjäsenet eivät meinanneet uskoa kalojen kokoa (ja toisen nimeä) todeksi, mutta ihan oikeesti ne oli isoja! Turpa vei toisen ongen koukusta puolikkaan mennessään ennen kuin sortui seuraavaan johon sitten jäikin nalkkiin. Koskella käynyt alkuasukas kertoi, että sieltä oli juuri nostettu myös 6,7kg (eli Tanelia isompi) hauki! Hrrh, onneksi rassuparalla oli edes ne pelastusliivit päällä koskeen pulahdellessa.

Turvan (vai turpan?) kyljessä oli iso reikä jonka joku isompi kaveri (ehkä se Tanelin kokoinen hauki?) oli siihen haukannut, eikä siitä tehty meille iltapalaa. Affen sen sijaan pääsi pannulle, ja perkuuhommat olivat Tanelin mielestä järisyttävän mielenkiintoisia niinkuin kaikki muutkin poikien jutut.

Yhtenä päivänä perheen pää esitteli kotikaupunkiaan karvalapsilleen ja vaimolleen. Kuvaaja onnistui välillä ylivalottamaan naamansa lisäksi myös kuvia, harmi:

Huomioi kuvassa näkyvä Porvoon kirkko, jossa on nykyisin taas katto, joka tosin ei näy kuvassa:

Runebergin puistossa käytiin syömässä torilta ostetut jätskit:

"Taneli söi kaikki eikä antanu mulle yhtään, anna mulle lissää!"

Silloin kun ei pompittu koskella, soudeltu järvellä tai tutustuttu iskän synnyinkaupunkiin, kului aika mökin pihalla kissojen kanssa loikoillessa:

Kameleontti-Kerttu:

Yhtenä iltana käytiin tutustumassa Tanelin sukulaisiin Tampereella Kennel Kinghill'sissä. Naiset olivat Tanelin mielestä upeita (etenkin se ihanan tuoksuinen oven taakse suljettu Sainen Hur Som Helst eli Ellu) ja tarjoilu erinomaista, kiitos Taina :-)

"Kauhee määrä ruskeita naisia, APUA!"

Kinghill's Kosmopolitan eli Alma perusasennossaan tassut kohti kattoa ja Kinghill's Valkyrie eli Ria:

Kaunis, upea, ihana Lucy vom Kösslbachtal eli Lucy:

Lucy-äippä ja Alma-tytär:

Alma on hauska on/off-nainen, vuorotellen selällään muiden pyöritettävänä ja vuorotellen irvistelemässä Tanelille "Sä et muuten kuulu meidän jengiin!"

Ria, Tanelin veljen tyttären tytär oli todistettavasti hetken paikallaan:

Toinen lomaviikko menikin sitten melkein kokonaan Rajavartiolaitoksen Koiratoimintaupseeri Keijo Rautasen antoisissa jälkikoulutuksissa. Kuvia ei tullut otettua yhtään, mutta sekä Hilman että allekirjoittaneen päähän tuli älyttömän paljon uutta oppia! Loput lomasta vietämme vasta syyskuussa, saa nähdä mitä sitten keksimme :-)

Pitkästä aikaa töiden jälkeen oli valoa kuvata!

Hilma leikkii seisojaa:

Pakolliset poseeraukset, vaikka sitten puuhun kytkettynä kun ei muuten kaikki jalat yllä yhtäaikaa maahan:

Hilman korvat hoitavat päivän haara-perus -jumpat ilmaisuhaukkua harjoitellessa (suukin oli välillä auki, ihan oikeesti oli):

Taneli kiipeää juuttipatukan perässä vaikka, noh, siirtomaalohkareen päälle:

Pupujen jäljillä hiimailu on Hilman lempparii:

Kävystä ja juuttipatukasta riittää revittävää ja riideltävää silloin kun muilta touhuilta ehtii:

Käpy suussa antaa myös kyvyn lentää:

Tänään käytiin porukalla lenkkeilemässä jäällä ja paistamassa makkarat Pölhön saaressa. Unohdin kamerastani muistikortin, ja Tiinan kamerasta loppui akku, mutta onneksi saimme koottua osista yhden käyttökelpoisen kameran...

Kaikki kuvat löytyvät täältä: http://kaizu.aqua-web.org/01032008yhteislenkkig/ ja alla muutamia mukavimpia otoksia.

Tanelilla ja Hilman puoliveljellä Hermeksellä riitti keskusteltavaa herruudesta useampaankin otteeseen, mutta onneksi Hermeksellä on korkea sietokynnys pikkupoikien ***tuilulle...

Hilmasta juokseminen on Huippua, ja se että toiset juoksee perässä tekee siitä vielä kivampaa!

Peppi on Hilman paras kaveri:

Rontti haluaisi osallistua tyttöjen leikkiin:

Varmaan älyn määrällä on jotain tekemistä ystävyyden kanssa, Peppi ainakin on varsin älykäs:

Tanelikin tykkää Pepistä, kuva otettu 2 sekuntia ennen kuin Taneli pissasi Pepin päälle:

Ikun ja Rontin poikapainia:

Tillintallin seurasi nöyränä uutta äitiään Lilliä, eikä kääpiöiden välinen rakkaus ainakaan vielä roihahtanut eikä räyhähtänyt.

Vieno, Namu ja Hilma kyttäävät pölhöinä makkaraa ja muita herkkuja:

Meitä pölhöjä olikin siellä monta, 10 koiraa ja 7 ihmistä (yksi kameran takana, kuka lie). Kuvassa vasemmalta oikealle Namu, Maija-Liisa, Melli, Kaitsu, Hilma, Peppi, Lilli ja läjä mustia koiria (Rontti, Vieno, Tillintallin), Tiina, Iku, Kirsi, Hermes ja Sari. Etualalla peräilee tietysti Taneli, niinkuin liian monessa muussakin kuvassa...

Kivaa oli, ottakaamme taas pian uudestaan!

Sairaslomailuni koettelee koko lauman mielenterveyttä; aktiviteettien puute tekee Hilman sekopäiseksi energiapommiksi ja Hilma tekee rasittavuudellaan kissat, Tanelin ja minut hermoraunioiksi. Kaitsu sen sijaan on saanut tarpeekseen koirien lenkityksestä ja siitä kun jäkätän ettei niitä lenkitetä tarpeeksi...

Tänään minulla oli jo sen verran hyvä olo, että tungin koirat autoon, otin koirakaverit kyytiin, ajoin keskelle ei mitään, päästin koirat ulos autosta, otin kuvia, ja tungin koirat takaisin autoon. Taktiikka toimi, Hilma rauhoittui. Oli siis jyskyttävän päänsäryn arvoinen reissu, voinpahan ottaa päiväuneni ilman mahan päällä pomppivaa ja ölisevää pinseriä...

Lentävä saksalainen:

Lumi ei paljon haittaa Hilmaa, siihen on varsin mukava lysähtää viilentämään tunteita ja masua:

Formulat:

Kolarointia:

Iso Kiitos Hertalle ja Moodalle, pelastitte päiväni!

Käytiin tänään treenaamassa hakua ja esineitä.

Peppi:

..

ja "Ukko!":

Ronja:

ja "Ukko!":

Iku reenaa ilmaisua:

Iku:

ja: "Ukko!":

Fina reenaa ilmaisua:

Fina:

ja "Ukko!":

Alma:

ja "Esine!":

Vieno:

ja "Esine!":

Hilma haikailee Ukkojen perään:

Ja sitten reippailtiin muuten vaan mehut pois:

Huomatkaa nopeusrajoitus, Taneli ei ainakaan huomannut sitä:

Metsässä oli myös pelottava peikko, joka ärjyi Alman pyllyyn telakoituville uroksille niin pahalla äänellä että läheiset kiväärimiehetkin ymmärsivät pysyä poissa...

Kaikki lenkillä kohtalaisesti onnistuneet kuvat löytyy täältä, eli masentavat 43/127 otetuista kuvista.

http://www.lesaloon.fr/Images/Rantanplan.gif

http://www.ehapa-comic-collection.de/p/picts_260/luckyluke_rubrik_rantanplan.gif

http://img5.allocine.fr/acmedia/medias/nmedia/18/63/30/05/18685912.jpg

Kuvakulmat ei ihan täsmää, mutta ymmärtänette idean? Rantanplanilla tosin on typistetyt korvat.

Talon Alfa-uroksemme Kaitsu väitti, että blogimme on liian Hilma-painoitteinen. Siksipä kerään nyt joitakin kuvia Tanelin nuoruusvuosista ja poikamiespäivistä ennen talon naisvallan (Kerttu & Hilma) invaasiota.

Taneli kotiutui joulutortun kokoisena. Hyppäsi toki jo silloinkin omin avuin sohvalle, ainakin jos sai kiljunnallaan painostettua ihmiset laittamaan tyynyn sohvan vierelle...

Taneli tutustui varhaisessa vaiheessa myös kissaeläimiin. Kohtaamiset Kyöstin kanssa olivat herkkähermoisille/lapsille/netille/kameralle liian raakoja/nopeita kuvattavia, joten otokset keskittyvät Väinöön tutustumiseen:

Tanelille maistui ruoka hyvin jo pienenä (vaikkakin teininä ennen Hilman tuloa ruokahalu oli välillä varsin huono).

Taneli on koko aikuisikänsä ollut varsinainen toimintasankari ja naistenmies:

Sitten Taneli sai Oman Kissan, koska Kyösti ja Väinö eivät heltyneet olemaan kunnollisia leikkikavereita:

Ja sitten Taneli sai vielä Oman Koirankin...jossa onkin riittänyt kouluttamista näihin päiviin asti.

Tänään meillä hämmästeltiin herra ja rouva Silakkaa.

Väinö tiesi heti mistä on kyse ja mitä Silakalle pitää tehdä:

Samoin Taneli, joka pentuna kieriskeli ruokakupissaan koska siellä oli lohta. Maaginen tuoksu vetää  poskea kohti hajun lähdettä, ja väkisinhän siinä mennään naama rullalla katolleen. Kala-aarteita ei kuitenkaan koskaan syödä! Sen sijaan niitä lipeksitään, vahditaan ohikulkijoille irvistellen ja kieriskellään niiden päällä. Hilma seuraa tapahtumia järkyttyneenä taustalta.

Kerttukin rohkenee maistamaan, Tanelia vähän huolestuttaa kieriskelyalustan menettäminen:

Hilmakin maistaa tähtisilmät tuikkien:

"Äiti, anna jo Oikeeta Ruokaa!!!"

Keitetty munuainen maistui molemmille niin hyvin, että kuvia sen syömisestä en ehtinyt edes harkita ottavani. Silakkafileitä sen sijaan jäi syömättä ainakin 6, mitähän niille tekisi...

Hilman metsästysura eteni tänään hurjalla harppauksella: se ajoi jäniksen tietä pitkin Heidin ja minun välistä, juoksi itse perässä jalat viuhuen ja innosti jopa espanjanvesikko Alman jänisjahtiin. Jos Hilman pelastuskoiran ura ei urkene toivottuun malliin, niin voisin kaupitella sen jollekin metsästäjälle...tai siis sen puolikkaan jonka minä siitä omistan. Toistaiseksi toivon sen kuitenkin pysyvän vain maalimiesten haukkumisessa ja jättävän riistan jahtailun muutenkin vähemmälle.

Kevään tottisvuorot sisähallissa varmistuivat, mikä on aivan mahtavaa! Päästään Hilman kanssa hinkkaamaan BH-kaaviota ihan kunnolla. 

Isäntä:

Käytiin tänään(kin) reilu tunti hihhuloimassa metsässä, koirilla punavaloiset otsalamput kaulassa ja minulla taskulamppu kädessä. Koirat autosta vapautettuani etsin vielä hanskat käsiini, suljin ovet ja luukut, ja katsoin ympärilleni - näkemättä yhtäkään koiraa. Joku onneton pupu oli tietysti parkkipaikan vieressä nököttämässä, ja sai kannoilleen kaksi sekopäistä pinsiötä...Noh, tulivatpahan kuitenkin takaisin aikansa juostuaan, mutta katosivat samassa kohdassa uudelleen metsästä autolle tultaessa. Menin kylmän rauhallisesti autoon, käynnistin sen, ja katselin tyytyväinen virne naamallani kahden punaisen valon pomppimista pimeästä metsästä autolle. Lämpöpuhaltimien ja istuimenlämmittimen sulatellessa jäistä kankkuani oli mukava katsella autoa hämmästyneinä kiertäviä koiria muutaman minuutin ajan, ja olla sitten kylmästä kostosta huolimatta maailman ihanin ja pusutettavin ihminen kun tulinkin autosta ulos ja päästin koiraparatkin lämpimään. Päälle laitettiin uudet villapaidat lämmikkeeksi, ja paidat päällä on nyt vielä sisälläkin hetki köllötelty kuvattavana. 

"Äiti lupas että näitä paitoja ei tartte käyttää julkisesti, mutta sitten se ottaa meistä kuvia nää päällä ja laittaa ne nettiin?!?!"

Puolisen vuotta sitten anottu kennelnimi olisi nyt lunastettavissa postista, jee :-) Nimi ei ollut ihan mieleisin mahdollinen, ja viime kuukaudet olenkin puoliksi toivonut että nimi ei menisi läpi ja saisin keksiä uuden...Mutta menipähän läpi kuitenkin, ei tarvitse enää jahkailla ja pähkäillä. Paitsi sitä mistä saisi rahat postiennakkomaksuun.

Tällä viikolla Hilma on...

• Koirapuistoillut useammin kuin tähän astisessa elämässään yhteensä. Jännimpiä tuttavuuksia ovat olleet pystykorvaisella b&t-päällään Tanelia muistuttava amerikan rottaterrieri (näistähän on myös karvattomia, täyden purennan omaavia malleja!) ja sukulaisrodun edustaja keskikokoinen p&s snautseri. Myös pahaa aavistamatonta perroa on retuutettu samaan malliin kuin Kuopiossakin
• Maistanut NEU:ta. Paranti kilpa-ahmintaan tottuneen Hilman ruokahalua yksinäisellä ruokakupilla, eikä sekoittanut massua millään muotoa
• Nähnyt giljoona pupua, yhden rotan, yhden hiiren/myyrän, kymmeniä sorsia ja yhden jonkun joka livahti viemäriputkeen. Hilma osaa hienosti seisoa kuin pointteri häntä viivasuorana ja toinen etutassu ylhäällä pupuja kytätessään, ja jos hihnasta yhtään löysiä saa niin neito aloittaa vaanimisen ja hiippailun pupuparkaa kohti. Noinkohan tuo enää ihmisen jälkeä osaa/haluaa enää koskaan jäljestääkään?
• Matkustanut metrossa. Ovien kyttääminen on aina yhtä jännää, kun ei voi etukäteen arvata kummanko puoleinen ovi avautuu ja tuleeko sieltä ihania ihmisiä sisälle vai ei
• Makoillut itiksen lattialla mummujen ja lasten taputeltavana
• Kiertänyt töölönlahden monesti
• Juoksennellut Sipoon koirametsässä pimeässä räntäsateessa
• Tottistellut 0 kertaa, vaikka kirjoittaja ihan muuta suunnittelikin
• Ollut tuhoamatta yhtään mitään Hanna-tädin asunnossa. Naapuri tosin sanoi kuulleensa haukkumista joskus
• Peuhannut Pirjo-mummun luona Koru-siskon ja Bala-pörriäisen kanssa
• Viettänyt viikonlopun mummun ja vaarin luona Porvoossa

Hilma palasi jälleen juurilleen harmaaseen Helsinkiin lumiselta savonmualta. Kaupunkielämä ja hihnalenkit eivät neitoa juuri innosta, eikä se toistaiseksi ole oikein koirapuistojenkaan ideaa tajunnut. Mutta Puput, ne on ihania ja niitä on paljon!

Jopa pieni nurmikkopläntti Hesarin varrella riittää mainiosti tuoksutteluun ja pupujen bongailuun; tämän aamun saldona oli kokonaista 3 pupua. Hajuhavaintoja oli enemmän kuin riittämiin, ja silmien muljahtelu pinserin päässä kertoi taluttajalle hyvissä ajoin mistä oli kyse. Pupujen pyrähtely näköetäisyydellä sekoitti propellikorvan pään totaalisesti, ja antoi varmasti ihan uutta sisältöä pitkille päiväunillekin.

Viimeksi Helsingissä vieraillessamme näimme kymmenittäin pupuja, vielä enemmän variksia ja sorsia, ja Espoon puolella lisäksi kaksi peuraa. Villi(?)eläinten bongailu onnistuu siis paljon helpommin pääkaupunkiseudulla kuin koto-Kuopiossa, mikä tekeekin pellossa kasvaneen pinserin kaupunkielämästä parhaimmillaan oikeinkin mukavaa.

Hilmasta kuoriutui tänään mökkilenkillä hurja "alkupinseri", varsinainen tuholaistorjuja. Sinnikkään hajujen perässä juoksentelun ja lumessa kyntämisen palkkana oli ihka oikea myyrän pesä, jota sitten piti kaivaa pinserin vimmalla silmät villisti päässä pyörien. Kuvaajan hermot pettivät heinäisen pesäpalleron lentäessä ulos kuopasta ja Hilman mussuttaessa jotakin, ja mielenkiintoinen tapahtuma keskeytyi Hilman kuoppaanliimautumisyrityksistä ja alkukantaisista mulkaisuista huolimatta. Taustalla tapahtumia seurannut Kaitsu havaitsi pesästä pakenevan ainakin yhden vipeltäjän...yyh.

Myyrästämisen lisäksi pellolla kekkaloitiin vähän tavallisempaankin tapaan, ja kivaa oli!

Jättiläislumipallonmetsästystä:

Lissää myyriä?!

Nyt vaan jännityksellä odotetaan oksentaako Hilma kohta pieniä harmaita karvapalloja, ja jos oksentaa, niin uskotellaan niiden olevan vaan kissankarvoja niinkuin ennenkin...

Hilma ja minä käytiin metsälenkillä Mellin & Namun (katalonianpaimenkoiria), Vienon (bouvier), Ronjan (suursnautseri), Gurin (dogo argentino) ja Ikun (dallu-spanieli) kanssa. Taneli kävi sillä välin iskän kanssa ruokakaupassa. Yöllä alkanut lumisade jatkui vähän edelleenkin, mutta onneksi ei eksytty ennalta suunnitellulta reitiltä...Valitettavasti metsässä ei ollut valoja ihmisten otsalamppuja ja koirien diskopantoja lukuunottamatta, joten lumisten karvanaamojen kuvaamisesta oli turha haaveilla. Kivaa oli silti!

Pahoin pelkään Hilman leimautuneen liiaksi Taneliin, ja liian vähän minuun. Lelut ovat kivoja niin kauan kun niistä voi tapella Tanelin kanssa ja tottis on kivaa niin kauan kun äipän huomiosta voi kilpailla Tanelin kanssa. Jopa paikallamakuu kylmässä maassa on kivaa, jos Taneli on muutaman metrin päässä  makaamassa, ja Hilman on pakko skarpata että saa oman osansa palkkioista.

Jos taas Taneli odottaa autossa, tai vielä pahempaa, tottiskentän reunalla surkeasti vinkuen, on tottis tylsää. Äippä voi ihan keskenään viskellä sitä palloaan, hyppelehtiä ja lässyttää vajaamielisenä, ja makupaloilla palkkaaminenkin aiheuttaa varsin vaisun reaktion. Liikkeiden säpäkkyys ja miellyttämisen halu ovat hukassa, Hilma punnitsee onko tottelemisesta enemmän haittaa vai hyötyä, ja haaveilee nenä pitkällä tuulen tuomia hajuja.

Kaitpa tämä on vaan alkukankeutta maastokauden jälkeen, eikä sää oikein taida suosia pinserin pienen ihmisenmiellyttämiskeskuksen aktivoitumista. Kesän kun on saanut laukata ukkojen perässä metsissä ihan vaan itseään miellyttämässä, niin varmasti kolea kenttä ja äipän tylsät namit lannistavat pienen pinserin tekemisen tarmon.

Huomenna mennään Hilman kanssa yhteislenkille n.6 isomman koiran kanssa ja Taneli saa jäädä kotiin sohvaperunoimaan. Vaikkei Hilma tajuaisikaan, että äipän kanssa voi olla kivaa, niin tajuaapahan toivottavasti ainakin että ilman Tanelia voi olla kivaa.

Puuh, ehkä tämä taas tästä...

Viikkojärjestykseni on iltojen pimettyä vähitellen nyrjähtänyt, enkä oikein meinaa tottua uusiin aikatauluihin. Koko kesän hinkatut maanantain maastotreenit on nyt lauantaisin, keskiviikon rauniotreenit vetelee viimeisiään kelien käydessä liukkaiksi ja torstain hälytysryhmän treenit on sunnuntaina. Tiistain tottistreeneistä en enää voi luistaa uskottelemalla itselleni että koirat tarvitsevat yhden välipäivän treeneistä, vaan kentälle on raahauduttava satoi sitten vettä tahi räntää...

Taneli jäljesti viikko sitten vajaan kilometrin jäljen neljän kulman kera hyvin, kaikki neljä esinettä poimittiin matkalta kyytiin eikä ojan ylitys tuottanut ongelmia. Ennen jälkeä Taneli haki 3 esinettä esineruudusta etsien "koko rahan edestä", eli suorat pistot eivät onnistuneet vaan Taneli surffasi koko 50m x 50m ruudun alalla hakien kauimmaisen esineen ensimmäiseksi. Esineruutu ja metsälenkki rauhoittivatkin pikku tuhnukuonoa jäljelle sopivasti, vaikkakin janalla se touhotti edelleenkin liikaa. Varsinaiselle jäljelle päästyämme ajo sujui kuitenkin hyvin.

Hilma ei hoksannut esineruutua alkuunkaan, mutta eipä sitä sillä ole ennen muistaakseni edes tehty. Typy ei millään ymmärtänyt että tarkoitus oli etsiä ruutuun heitetty pallo, vaan haikaili nenä pitkällä maalimiesten perään. Oma moka, olisi pitänyt ottaa ruutua Hilmalla jo paljon aikaisemmassa vaiheessa, mutta kun sillä ei oikein ole ollut luontaista halua tuoda esineitä minulle vaan ennemminkin ulkoiluttaa niitä suussa pitkin metsiä, on esineruutu jotenkin unohtunut...Pitänee panostaa kentällä erilaisten kapistusten noutoon, ja siirtää noudot metsään vasta ensi kaudella. Viime talven tottiksissa Hilma toi noutokapulaa minulle varsin mallikkaasti, mutta senkin treenaus on unohtunut kesän maastokaudella. Hyi minua.

Mutta onpahan Hilma oppinut kesän aikana hakemaan ukkoja sammumattomalla pinserin tarmolla niin hakumetsässä, huoneistossa (= alakerran pyykkitupa & varastot, ja raunioiden palotalo) kuin raunioillakin. Ilmaisukin on jo jonkinlaisella mallilla, varmuutta ja volyymia vierailla ukoilla vielä vähän haetaan.

Neiti erottaa myös työvaatteet toisistaan, hakuliivi tarkoittaa nenän nostoa ylös ja jälkivaljaat liinoineen tarkoittavat kuonon painamista sammalen sekaan. Jälki on vähitellen venytetty 500 metrin tienoille, ja makupaloista matkan varrella on päästy eroon jo alkukesästä. Jäljelle on myös lisätty tuttuja esineitä, iskän hikisukkia ja vanhoja rukkasia, ja ne Hilma merkkaa minulle jääden odottamaan palkkaa eikä huitele vauhdilla yli niinkuin Taneli aikoinaan tai neiti itse viime viikkoisessa esineruudussa.

Tottiksessa on edistytty ainakin seuraamisessa ja kontaktissa, ja liikkeestä istumiset onnistuvat myös melko varmasti. Paikallaolo kotona on saatu venytettyä jo 10 minuuttiin, kentällä se hyvällä säällä onnistuu jo melkein 5 minuutin ajan päivästä riippuen. Edistys viime syksyn tahtojen taistelusta tottiksessa, makkararingeistä metsässä ja parin kymmenen metrin makkarajäljistä on siis huima, pitänee olla tyytyväinen niin itseen kuin koiraankin :-)

Kuva eilisillalta: Väinö ei oikein arvosta naisten lähentelyä

Ainekset:

• 1 x Ihminen. Hyväuskoinen hirvi-, karhu- ja susi-kammoinen on sopivin
• X määrä jonkin edellämainitun eläimen, jänöjussin, ihmisen tahi jonkun muun otuksen jälkiä. Myös jännä haju tuulessa kelpaa
• Runsaasti metsää. Vähäinenkin määrä tosin riittää, tällöin lisämausteeksi ja väriä antamaan saadaan kohtaamiset (sis. ihmiset, koirat, autot, ym)
• 2 koiraa, joiden intohimona on nenän käyttö ja ympäriinsä juoksentelu

Toteutus:

Johdatetaan hyväntahtoinen, lemmikeilleen mahdollisimman paljon irtolenkkejä ja liikuntaa tarjoava ihminen metsään. Noin 30 minuuttia ennen illan hämärtymistä on paras ajankohta aloittaa harjoitukset. Äkilliset räntä- ja rae-kuurot sekä arvaamattomat kutsuhuutoja ja hajuja kuljettavat tuulenpuuskat ovat eduksi.

Aluksi juoksennellaan kuuliaisesti ihmisen lähistöllä, tullaan ensimmäisellä kehotuksella luokse ja pysähdellään odottamaan ihmistä asiallisen välimatkan päähän. Vähitellen hiippaillaan kauemmas ihmisestä ja samalla tarkkaillaan miten ihmisen havainnointikyky harhautuu maisemien ja uusien lenkkeilyreittien bongailuun. Puhelimeen tai toiselle ihmiselle juttelevan ihmisen kanssa varsinaiset haku- ja/tai etsintäharjoitukset voidaan aloittaa yllättävän aikaisessa vaiheessa. Parhaassa tapauksessa ihminen eksyttääkin itsensä ja/tai hukkaa lemmikkinsä hyvinkin varhaisessa vaiheessa, mutta uskottelee itselleen tunnistavansa ympäristön yksityiskohtia ja muistavansa risteykset joista on jo ehtinyt kääntyä, sekä luottavaisesti uskoo lemmikkiensä vain pyörivän viereisessä pusikossa.

Varsinaisessa hakutreenissä koirat ja ihminen ovat toisistaan X matkan päässä. Pimeässä lyhytkin matka riittää, paitsi jos ihminen on ovelasti teipannut otsalamput lemmikkiensä pantoihin. Maaston korkeuserot ("en voi kuulla kutsua, koska välissämme on mäki joka estää äänen kulkeutumisen tänne asti") sekä mutkat ja risteykset polulla ("enkös mä tullutkin tuolta, ja tonnehan me oltiin varmaan menossa, heheh..") kannattaa hyödyntää mahdollisimman perusteellisesti. Tässä vaiheessa myös sääolosuhteita on järkevää käyttää hyväksi; vastatuuleen korvat luimussa hajun perässä pinkoessa ihmisen ääntä ei mitenkään voi kuulla, ja toisaalta myös ihmisen paikantaminen (lue: olemassaolon muistaminen) on muualta kuin suoraan ihmisestä päin tuullessa täysin mahdotonta.

Optimaalisen hakuharjoituksen kliimaksivaiheessa ihminen seisoo varpaillaan kiven tai kannon päällä katse ja taskulampun valokeila ympäristöä epätoivoisena pyyhkien. Tätä vaihetta on edeltänyt ihmisen rämpiminen vastatuulessa ja räntäsateessa lähimaaston korkeimmalle kohdalle. Tavoitteena on, että ihminen on tähän mennessä ehtinyt käyttää aikaa lemmikkiensä hakemiseen n. 1-45 minuuttia ja on huutanut äänensä käheäksi. Usein ihmisen yleisilmeessä näkyvät kylmästä vihellysasentoon jähmettyneet, mutta olosuhteet huomioon ottaen varsin punaiset posket ja huulet. On myös tavallista, että ihmisen kädet hapuilevat makupaloja, ja paremman puutteessa tyytyvät rapisuttelemaan taskun pohjalta löytyviä (käyttämättömiä) kakkapusseja.

Harjoituksen edetessä toinen koirista voi pistäytyä ihmisen luona. Mikäli (lue: koska) ihminen päättelee järkytyksissään, ettei koiraa kannata kytkeä heti karkureissun jälkeen jottei paluusta jäisi koiralle ikäviä mielikuvia, voi paikalle saapunut koira rapsutukset saatuaan livahtaa uudelleen haettavaksi nenä päättäväisesti pystyssä. Parhaassa tapauksessa molemmat hakuharjoitusta järjestävät koirat ovat ehtineet piipahtaa ihmisen luona ennen kuin tämä on ymmärtänyt kytkeä koiransa taluttimeen. Tässä vaiheessa koirien tehtävänä on vaikuttaa kuuliaisilta ja vähän väsyneiltä, sekä vilkuilla ihmistä rakastava ja sitoutunut ilme kasvoillaan. Ennemmin tai myöhemmin ihminen päättää lemmikkiensä ansaitsevan taas vapauden hyvän käytöksen ansiosta, jonka jälkeen harjoitukset voidaan aloittaa taas alusta.

Harjoituksia on hyvä jatkaa niin kauan kun treeniä järjestävissä koirissa piisaa virtaa. Mikäli ihminen on kovasti itkuisen oloinen, ihmisen kännykän akku pimpottaa viimeisiään, tai taskulampun patterit ovat loppuneet, voi olla oikeudenmukaista jatkaa ihmisen treenaamista vasta seuraavan lenkin yhteydessä. Harjoitusten tiheys kannattaa myös pitää kohtuullisena; enintään 1/3 metsälenkeistä voidaan hyödyntää ihmisen kouluttamiseen, ja ehdottomasti valtaosalla lenkeistä on syytä käyttäytyä kuuliaisesti ja antaa ihmisen kasvattaa hyväuskoisuuttaan varsinaisia treenejä varten.

Perjantai ja lauantai menivät melko lailla sohvalla lölliessä kevyessä kuumeessa, joten nyt sunnuntaina oli pakko tehdä jotain järkevääkin. Hyvällä säällä on kiva treenata, joten Hilman treenejä ennen käytiin tekemässä peltojälki Tanelille.

Jälki oli melko helppo, pituutta oli alle 500 metriä, kulmia 3 ja jälkeä vanhennettin vain vajaa tunti. Taneli oli kuitenkin lievästi hämmästynyt valokuvaamisen vaatimista järjestelyistä; "Miks iskä menee tonne ja me tänne, leikitääks me sittenkin piilosta vaikka on jälkivehkeet päällä? Miks iskä seisoo keskellä peltoo, miten niin 'jälki' eikä 'ukko' ??"  Enimmäkseen nenä pysyi kuitenkin siellä missä pitikin, eli maassa, ja kaikki kaksi rukkasta poimittiin jäljeltä ja tuotiin mammalle niinkuin pitikin.

Tanelin tehtyä duuninsa ja saatua kissanruokapalkkansa Tomera iskä ja Tomera Taneli vietiin kotiin tekemään miesten töitä, eli vaihtamaan vettä akvaarioihin ja pienentämään tiskivuorta. Hilma sen sijaan lähti Alma-vesikon kanssa hälytysryhmän treeneihin. Ennen treenejä piti kuitenkin päästellä pahimmat paineet riekkumalla.

Mitähän tässä tapahtuu?!

Välillä on pakko huilia, jopa näidenkin näköjään.

Seuraavaksi sitten treenaamaan hakua. Rytkönen haukutti Hilmaa ensin keskilinjalla ilman sen kummempaa etsimistä. Haukku sujuu jo aika hyvin, seuraavaksi vaan pitäisi oppia oikea paikka ja ehkä asentokin ilmaisulle ja saada Hilman käpälät pysymään omalla puolella poissa maalimiehen sylissä.

Sitten lähdettiin oikeasti leikisti etsimään onnettomia pellolle eksyneitä. Joku olisi voinut vihjaista minulle että ottaisin kaamean  (mutta ah niin mukavan lämpöisen) karvareuhkan päästäni pois edes valokuvauksen ajaksi, kiitti vaan kovasti kaverit! Eli vain yksi kuva lähettämistilanteesta, ja senkin julkaiseminen on hyvän maun väärällä puolen. Sitä paitsi olen päättänyt lähettää koiran hakuun seisaaltani ja vain jäljelle kyykystä, mitä tämä nyt oikein on?!

Lopuksi vielä Heidin ja Alman esimerkillinen lähetysasento ja Alma tuomassa rullaa, rullakoira kun on.

Muiden treenaajien kuvailuun ei oikein riittänyt tilaa muistikortilla, mutta alla kuitenkin kuvat Roope-rotikan gasellinloikista ja Romu-sakumaanikon ilmaisuharjoituksesta:

Nyt painun viettämään loppuviikonloppua samoin kuin alkuviikonloppua, eli soffalle peiton alle kaakaomukin ja huonojen telkkuohjelmien pariin. Kiitos kaikille maalimiehille ja kanssatreenaajille sekä Heidille kuvausavusta! Vähän katkera olen kyllä kun ette tuosta hatusta mitään sanoneet...

Hilman ja Tanelin kavereiden Mooda-dallun ja Hertta-tanskandogin emäntä sekä ihmiskummilapsemme äiti Merja on neulonut pinsiöille pipoja ihan urakalla. Pinsereillä esiintyy valitettavan usein ikävää korvanlehtien halkeilua, ja monet raportit kertovat talven olevan korvien kannalta ikävintä aikaa. Taneli-kääkän korvat taas onnistuin palelluttamaan ruvelle viime talven -30 asteen pakkasilla ja parin tunnin lenkeillä jäällä (juu, kyllä kääkät ja pinserit ihan oikeasti pystyvät ulkoilemaan kylmällä, ja jopa pitävät siitä - oikein puettuina). Aiempi itse virittelemäni pipo ei herraa miellyttänyt, eikä sitä sitten tullut käytettyä vaikka selkeästi olisi ollut syytä.

Alla siis uusinta pipomuotia:

Pipojen koko on vähän vielä hakusessa, ja neuloja väittää että väritkin olivat vain koemalleihin tarkoitettuja, mutta hyvin nuo tuntuvat pinsiöiden päihin sopivan. Ei muuta kuin oikeaa talvea odottamaan!

Keväällä 2004 Tanelin kanssa aloittamani pelastuskoiratreenit ovat edenneet siihen asti, että olen saanut koulutettua itseni hälytysryhmän apuohjaajaksi. Eli käytännössä olisin etsinnöissä mukana hälykoirakon (=kaikenmoiset testit ja kokeet läpäissyt koira + sen ohjaaja) avustajana; kartanlukijana, kuormajuhtana, havaintojen kreppaajana, yhteyshenkilönä jne. Tänä kesänä kadonneita on ollut ilmeisesti tavallista vähemmän; olen saanut kännykkääni yhteensä ~5 hälytysvalmiuden nosto -ilmoitusta, ja kerran olen päässyt pakaasit selässä jo ulko-ovelle asti ennen ilmoitusta "etsinnät keskeytetty". Toki etsittäviä varmasti on ollut enemmänkin, mutta minä keltanokkana en ole ihan ensimmäisten hälytettävien joukossa.

Äsken pääsin kuitenkin lähemmäs tositoimia kuin kertaakaan aiemmin! Aamuyöllä (sunnuntaina 7:37 on aamuyötä, onon) tuli hälytysvalmiuden nosto, johon reagoin vielä aika vaisusti pohtimalla hälyrepun sisältöä. Klo 8:22 tuli puhelu, jossa kysyttiin kuinka pian olen valmis lähtemään liikkeelle. 8:42 olin raaputtamassa auton laseja ja vähän yli yhdeksän olin kokoontumispaikalla, jossa koira ohjaajineen yhden apuohjaajan kanssa oli minua odottamassa. 9:15 oltiin ajettu jo hyvän matkaa ejopa:lle (etsintöjenjohtopaikka) päin, kun koiran ohjaaja sai ilmoituksen etsittävän löytymisestä. Ja eikun takaisin kotia. Pääasia kuitenkin että etsittävä löytyi :-)

Iltapäivällä sitten treenaamaan, josko vaikka joskus pääsisin ihan oman koiran kanssa valmistautumaan etsintöihin ja ehkä ihan oikeasti osallistumaankin niihin...

Nyt on jo osan namiskuukkeleiden merkitys selvinnyt.

Eilen haudattiin rakas Lempi-Kyöstimme, ja sen masennuttamana päätin lelliä jäljelle jääneitä lemmikkejäni oikein urakalla. Kyösti-kissasta lisää myöhemmin, sitten kun puolikaskin ajatus karjuvasta pissimirristämme ei aiheuta kyyneltulvaa...

Mutta muiden otusten lellimisestä; kissoilla on nyt sen seitsemää ruokasorttia tarjolla (pitäähän Kyöstin jäämistöt syöttää ensin pois, että muumimallisten Väinön ja Kertun laihis voi lopulta alkaa), ja koirat pääsivät pitkälle metsälenkille (mikä ei loppujen lopuksi poikkea normaalista lauantaista mitenkään). Kamerassa on 3 vuotta vanha akku, joten vasta ladatulla akulla sai jopa 22 kuvaa napsittua kirpeässä syysilmassa ennen sen hyytymistä. Alla muutamia melko onnistuneita poseerauksia ropellikorvasta ja nököhampaasta.

Kotisivujen päivittäminen on tuntunut olevan ylivoimaisen hankalaa, ja jostain syystä kuvittelin että bloggailu olisi paljon helpompaa. Taisin olla väärässä. Kamalasti nappuloita ja ohjeita joita ei millään malttaisi lukea.