Ainekset:

• 1 x Ihminen. Hyväuskoinen hirvi-, karhu- ja susi-kammoinen on sopivin
• X määrä jonkin edellämainitun eläimen, jänöjussin, ihmisen tahi jonkun muun otuksen jälkiä. Myös jännä haju tuulessa kelpaa
• Runsaasti metsää. Vähäinenkin määrä tosin riittää, tällöin lisämausteeksi ja väriä antamaan saadaan kohtaamiset (sis. ihmiset, koirat, autot, ym)
• 2 koiraa, joiden intohimona on nenän käyttö ja ympäriinsä juoksentelu

Toteutus:

Johdatetaan hyväntahtoinen, lemmikeilleen mahdollisimman paljon irtolenkkejä ja liikuntaa tarjoava ihminen metsään. Noin 30 minuuttia ennen illan hämärtymistä on paras ajankohta aloittaa harjoitukset. Äkilliset räntä- ja rae-kuurot sekä arvaamattomat kutsuhuutoja ja hajuja kuljettavat tuulenpuuskat ovat eduksi.

Aluksi juoksennellaan kuuliaisesti ihmisen lähistöllä, tullaan ensimmäisellä kehotuksella luokse ja pysähdellään odottamaan ihmistä asiallisen välimatkan päähän. Vähitellen hiippaillaan kauemmas ihmisestä ja samalla tarkkaillaan miten ihmisen havainnointikyky harhautuu maisemien ja uusien lenkkeilyreittien bongailuun. Puhelimeen tai toiselle ihmiselle juttelevan ihmisen kanssa varsinaiset haku- ja/tai etsintäharjoitukset voidaan aloittaa yllättävän aikaisessa vaiheessa. Parhaassa tapauksessa ihminen eksyttääkin itsensä ja/tai hukkaa lemmikkinsä hyvinkin varhaisessa vaiheessa, mutta uskottelee itselleen tunnistavansa ympäristön yksityiskohtia ja muistavansa risteykset joista on jo ehtinyt kääntyä, sekä luottavaisesti uskoo lemmikkiensä vain pyörivän viereisessä pusikossa.

Varsinaisessa hakutreenissä koirat ja ihminen ovat toisistaan X matkan päässä. Pimeässä lyhytkin matka riittää, paitsi jos ihminen on ovelasti teipannut otsalamput lemmikkiensä pantoihin. Maaston korkeuserot ("en voi kuulla kutsua, koska välissämme on mäki joka estää äänen kulkeutumisen tänne asti") sekä mutkat ja risteykset polulla ("enkös mä tullutkin tuolta, ja tonnehan me oltiin varmaan menossa, heheh..") kannattaa hyödyntää mahdollisimman perusteellisesti. Tässä vaiheessa myös sääolosuhteita on järkevää käyttää hyväksi; vastatuuleen korvat luimussa hajun perässä pinkoessa ihmisen ääntä ei mitenkään voi kuulla, ja toisaalta myös ihmisen paikantaminen (lue: olemassaolon muistaminen) on muualta kuin suoraan ihmisestä päin tuullessa täysin mahdotonta.

Optimaalisen hakuharjoituksen kliimaksivaiheessa ihminen seisoo varpaillaan kiven tai kannon päällä katse ja taskulampun valokeila ympäristöä epätoivoisena pyyhkien. Tätä vaihetta on edeltänyt ihmisen rämpiminen vastatuulessa ja räntäsateessa lähimaaston korkeimmalle kohdalle. Tavoitteena on, että ihminen on tähän mennessä ehtinyt käyttää aikaa lemmikkiensä hakemiseen n. 1-45 minuuttia ja on huutanut äänensä käheäksi. Usein ihmisen yleisilmeessä näkyvät kylmästä vihellysasentoon jähmettyneet, mutta olosuhteet huomioon ottaen varsin punaiset posket ja huulet. On myös tavallista, että ihmisen kädet hapuilevat makupaloja, ja paremman puutteessa tyytyvät rapisuttelemaan taskun pohjalta löytyviä (käyttämättömiä) kakkapusseja.

Harjoituksen edetessä toinen koirista voi pistäytyä ihmisen luona. Mikäli (lue: koska) ihminen päättelee järkytyksissään, ettei koiraa kannata kytkeä heti karkureissun jälkeen jottei paluusta jäisi koiralle ikäviä mielikuvia, voi paikalle saapunut koira rapsutukset saatuaan livahtaa uudelleen haettavaksi nenä päättäväisesti pystyssä. Parhaassa tapauksessa molemmat hakuharjoitusta järjestävät koirat ovat ehtineet piipahtaa ihmisen luona ennen kuin tämä on ymmärtänyt kytkeä koiransa taluttimeen. Tässä vaiheessa koirien tehtävänä on vaikuttaa kuuliaisilta ja vähän väsyneiltä, sekä vilkuilla ihmistä rakastava ja sitoutunut ilme kasvoillaan. Ennemmin tai myöhemmin ihminen päättää lemmikkiensä ansaitsevan taas vapauden hyvän käytöksen ansiosta, jonka jälkeen harjoitukset voidaan aloittaa taas alusta.

Harjoituksia on hyvä jatkaa niin kauan kun treeniä järjestävissä koirissa piisaa virtaa. Mikäli ihminen on kovasti itkuisen oloinen, ihmisen kännykän akku pimpottaa viimeisiään, tai taskulampun patterit ovat loppuneet, voi olla oikeudenmukaista jatkaa ihmisen treenaamista vasta seuraavan lenkin yhteydessä. Harjoitusten tiheys kannattaa myös pitää kohtuullisena; enintään 1/3 metsälenkeistä voidaan hyödyntää ihmisen kouluttamiseen, ja ehdottomasti valtaosalla lenkeistä on syytä käyttäytyä kuuliaisesti ja antaa ihmisen kasvattaa hyväuskoisuuttaan varsinaisia treenejä varten.