Pahoin pelkään Hilman leimautuneen liiaksi Taneliin, ja liian vähän minuun. Lelut ovat kivoja niin kauan kun niistä voi tapella Tanelin kanssa ja tottis on kivaa niin kauan kun äipän huomiosta voi kilpailla Tanelin kanssa. Jopa paikallamakuu kylmässä maassa on kivaa, jos Taneli on muutaman metrin päässä  makaamassa, ja Hilman on pakko skarpata että saa oman osansa palkkioista.

Jos taas Taneli odottaa autossa, tai vielä pahempaa, tottiskentän reunalla surkeasti vinkuen, on tottis tylsää. Äippä voi ihan keskenään viskellä sitä palloaan, hyppelehtiä ja lässyttää vajaamielisenä, ja makupaloilla palkkaaminenkin aiheuttaa varsin vaisun reaktion. Liikkeiden säpäkkyys ja miellyttämisen halu ovat hukassa, Hilma punnitsee onko tottelemisesta enemmän haittaa vai hyötyä, ja haaveilee nenä pitkällä tuulen tuomia hajuja.

Kaitpa tämä on vaan alkukankeutta maastokauden jälkeen, eikä sää oikein taida suosia pinserin pienen ihmisenmiellyttämiskeskuksen aktivoitumista. Kesän kun on saanut laukata ukkojen perässä metsissä ihan vaan itseään miellyttämässä, niin varmasti kolea kenttä ja äipän tylsät namit lannistavat pienen pinserin tekemisen tarmon.

Huomenna mennään Hilman kanssa yhteislenkille n.6 isomman koiran kanssa ja Taneli saa jäädä kotiin sohvaperunoimaan. Vaikkei Hilma tajuaisikaan, että äipän kanssa voi olla kivaa, niin tajuaapahan toivottavasti ainakin että ilman Tanelia voi olla kivaa.

Puuh, ehkä tämä taas tästä...